VIRTUAALINÄYTTELY

VILLE VUORENMAA
AIKA JOKA MINULLE ON ANNETTU

Tervetuloa tutustumaan Ville Vuorenmaan näyttelyyn virtuaalisessa muodossa!

Jos ihmiset eivät pääse museoon, tulee museo ihmisten luo! Lapuan taidemuseo on siirtänyt tällä hetkellä nähtävillä olevan ”Aika joka minulle on annettu” -näyttelyn virtuaaliseen muotoon vallitsevan tilanteen johdosta.

Aika joka minulle on annettu” -näyttely esittelee kuvataiteilija ja muusikko Ville Vuorenmaan intensiivisiä akvarellimaalauksia. Teosten sisällöt vaihtelevat fiktiivisistä aiheista tositapahtumiin ja teoksissa vilahtavat silloin tällöin myös taiteilijan lapualaisjuuret. Kuva-aiheita täydentävät eri puolille maalausta leviävät tekstipinnat, jotka selventävät teosten monitasoisia sisältöjä.

Lapualla vuonna 1980 syntynyt Ville Vuorenmaa on saanut monipuolisen kuvataideopin Limingan kuvataidekoulussa, Rovaniemellä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa ja Taideakatemiassa Turussa. Vuorenmaa valittiin vuonna 2015 ensimmäiseksi Vuoden nuoreksi eteläpohjalaiseksi taiteilijaksi. Alfred Kordelinin säätiön työskentelyapuraha vuodelle 2019 ja uusi työhuone Helsingissä entisessä Lapinlahden sairaalassa mahdollistivat hänelle täysipäiväisenä taiteilijana työskentelyn ja näyttelyihin valmistautumisen.

Virtuaalinäyttelyn suunnittelu ja toteutus:
Samuli Pöntinen

ETUSIVULLE ESILLÄ NYT