SEPPO J. TANNINEN

14.2. – 23.5.2026

Lapuan taidemuseon 20-vuotisjuhlavuoden näyttelyohjelmiston avaa Seppo J. Tannisen abstrakteja akryylimaalauksia esittelevä näyttely. Alavudella syntynyt ja kasvanut Seppo J. Tanninen (s. 1948) on taidemaalari, runoilija ja kriitikko. Tanninen on opiskellut Helsingissä Suomen taideakatemiassa 1968–1970, ja hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomailla 1960-luvun lopulta lähtien. Tannisen esikoisrunokokoelma Krunoja ilmestyi vuonna 1977. Kuvataidekriitikkona hän toimi Ilkka-lehdessä yhteensä 18 vuoden ajan.


Tannisen maalaukset ovat abstrakteja sommitelmia, joissa flirttailu geometristen muotojen kanssa johtaa usein matematiikan tuolle puolen, lähes ekspressionistiseen ilmaisuun; valon ja värin avaamassa tilassa katsoja asettuu näkemisen äärelle: “Näkemistä ei voi omistaa – se syntyy kuin vahingossa. Näkeminen ei lopultakaan ole katsojan omassa hallussa, vaan se tulee annettuna – meidät on kutsuttu näkemisen äärelle, ilman ennakko-oletuksia ja opittuja havainnointitapoja. ” (Seppo J. Tanninen ”Alaston maalaus – maalaus sellaisenaan” -blogikirjoituksessaan 28.7.2025)


Lapuan taidemuseon näyttely keskittyy Tannisen uudempaan tuotantoon, mutta esillä on myös teoksia 1990-luvun alkupuolelta.

Tannisen muun muassa kuvataidetta, kirjallisuutta ja filosofiaa käsittelevät blogikirjoitukset tarjoavat uteliaalle lukijalle mielenkiintoisen näkökulman lukeneen taiteilijan ajatteluun:
https://seppo-zen-selallaan.blogspot.com/

Seppo J. Tannisen kotisivut:
https://sites.google.com/view/s-j-tanninen/etusivu

Museovirasto tukee näyttelyä



ETUSIVULLE NÄYTTELYT ESILLÄ NYT