4.11.2022 – 21.1.2023

NÄKÖKULMIA on Lapuan Taidemuseon monimuotoinen kokoelmanäyttely, joka ei ole sidoksissa mihinkään teemaan, vaan se on vapaa määrittelyistä. Näyttelyssä nostetaan esille teoksia, jotka avaavat erilaisia näkökulmia itseemme, ympäristöömme, maailmaan ja sen ilmiöihin. Näyttelyn teosrinnastukset herättävät erilaisia mielleyhtymiä ja esittävät tututkin teokset mielenkiintoisesti uudenlaisessa valossa.
Kesällä 2018 aurinko piirteli kolmen kuukauden ajan valoisia kaariaan Lapuan Taidemuseon näyttelysalissa. Näkymättömästä tehtiin näkyvää pikkuruisen purkin avulla. Purkin sisällä olevaan valoherkkään paperiin tallentui jokainen auringon kulkema kaari ja samalla myös näyttelytila. Näin syntyi solarigrafiakuva, jossa yhdistyy vanha ja uusi tekniikka. Mustavalkoisesta on tullut värillinen.
NÄKÖKULMIA – kokoelmanäyttelyssä on esillä maalauksia, valokuvia, piirustuksia, veistoksia ja seinäkirjoituksia. Mukana on mielenkiintoisia hankintoja Vanhan Paukun taiteilijaresidenssissä vierailleilta taiteilijoilta ja yllätyksiä vanhemmasta taiteesta. Teosten aiheet elävät omaa elämäänsä ja muuttuvat jokaisen katsojan kokemuksien ja näkökulmien kautta uudeksi tulkinnaksi.
Muotokuvat kertovat tarinoita taiteilijan kokeilunhalusta ja uteliaisuudesta, ja ne muovaavat esiin erilaisia piirteitä niin taiteilijoista kuin mallien ulkonäöstä ja luonteesta. Rapistuva tehdas uinuu sumun keskellä, auringonvalo kultaa betonipintaa ja vanhat koneet yskähtelevät. Ihminen juoksee järjestelmän osana suorittamassa vain huomatakseen, että internetin ja ikuisuuden loppuessa on vain hiljaisuus.
Taidemuseon kokoelmanäyttelyt ovat ikkuna museotoiminnan perustaan. Näyttelyissä esitellään museon tallentamaa visuaalista perintöä, mahdollistetaan kokoelmien saavutettavuus ja tarjotaan museokävijöille elämyksiä. NÄKÖKULMIA – kokoelmanäyttely on tarjonnut mahdollisuuden esitellä myös sellaisia kokoelmiin kuuluvia teoksia, joiden esittämisestä on kulunut useita vuosia tai jopa vuosikymmeniä.
Lapuan Taidemuseossa on seitsemän eri kokoelmaa, jotka ovat muodostuneet lahjoituksista, hankinnoista ja talletuksista. Kokoelmat karttuvat vähitellen Lapuan Taidemuseon, Lapuan Taide- ja tiedesäätiön ja Lapuan kaupungin hankinnoilla sekä erilaisilla lahjoituksilla. Kokoelmia esitellään vaihdellen erilaisissa näyttelyissä ja teoksia on runsaasti esillä kaupungin eri kiinteistöissä.